Kävin läpi päiväkirjasta mun fiiliksiä mun matkan alkuvaiheilta. On tosi hauska ja jännä huomata, miten mun näkökulma ja elämä on muuttunut näiden kuukausien välillä. Ajattelin liittää tähän nyt yhen kirjtouksen, mitä kirjotin Syyskuussa vain mun omaksi muistoksi, mutta mikäs siinä jos jaan sen nyt kaikille.
17.9.1013
Ecuadorissa minä vihaan aamuja.
Herään klo 06.07 ensin torkuttaen kännykkääni ainakin tunnin. Nousen vastahakosesti kahen huovan ja pussilakanan alta sytyttämään valon. Läikykäs harmaa kokolattiamatto tuntuu hassulta paljaita jalkoja vasten, joten mulla on aina tohvelit tai mamma ja mummin kutomat villasukat jalassa.
Raahaan jalkani omaan kylpyhuoneeseeni. Ilma kylpyhuoneessa on viileää, sillä ikkunan huonoista tiivisteistä tihkuu Ecuadorin kylmää yö-ilmaa. Kurkotan lavuaarin alle yltääkseni vesihanaan, sillä lavuaarissa olevat nupit eivät toimi, vaan nuppi täytyy kääntää auki lavuaarin alta. Nupista tippuu vesipisaroita alla olevaan läpinäkyvään neliön muotoiseen astiaan. "Tip, tip, tip, tip..."
Hautaan kasvoni veteen ja hytisen. Lämpimästä vedestä on turha haaveillakkaan. Käyn vessassa ja meinaan reaktiomaisesti heittää paperin pynttyyn, kunnes muistan, että se tukkisi viemärit.
Aloitan meikkaamisen tasapainoitellen suihkun korokkeella, sillä ainut peili sijaitsee wc-pyntyn päällä. Vaikka olen tehnyt kaikki samat meikkirutiinit, tulos ei tyydytä mua. Aamuissa ei ole sitä riemuista tanssin pyörrettä eikä höyryistä kahvin tuoksua, minkä aromi täyttää ilman punaisesta Berlin-mukistani. Silloin ei naamakaan näytä kivalta.
Petaan sänkyni sinisävyisellä jäljitelmä marimekkopäiväpeitteellä, ja heitän keltaoranssin koristetyynyn.
Avaan vaatekaappini ja huokaisen. Toisin kuin Suomessa, en masennu vaatteiden valinnan vaikeudesta, tällä kertaa tiedän tarkalleen mitä pistää päälle. Tänään on urheilupäivä. heitän sängylleni parin keltaisia sukkia, valkoiset converset, kellertävän t-paidan ja sinivihreän tuulipuvun. Nyt näytän yhtä masentavalta kuin ajatukseni ovat.
Pakkaan laukkuuni vihon, kirjan, dollareita, marimekon penaalini ja sanakirjan. Vilkaisen kelloa kännykästäni : 06.40, aika lähteä alakertaan aamupalalle.
Saavun keittiöön, missä porisee maitoa kattilassa. Kahvinkeittimen tuttu porisu on tuhansien kilometrien päässä minusta. "Hola, buenos días chica" on mitä kuulen "huomenta" sijaan. Äiti Paulina tuo pöytään höyryävän kupin lämmintä maitoa, johon minun tulee lisätä sokeria ja nescafé valmiskahvipuruja. Tämä on vitsi Juhlamokan vierellä. Hostmamini tuo mulle lautasellisen munakokkelia, lasillisen jugoa ja croissantin näköisen sämpylän. Kuivaa leipää ilman voita, juustoa tai kurkkua..Aina sama aamupala.
Yritän kiirehtiä ehtiäkseni kouluun ajoissa. Heitän mamin huomaamatta puoli kuppia "kahvia" viemäriin ja juoksen huoneeseeni napatakseni laukun ja purkan. Viimeinen vilkaisu peilistä.Veljeni Daniel ja äitini odottavat jo punaisessa autossa.
Koulupäivä alkaa taas, olin siihen valmis tai en. Aamuisin on helppo ikävöidä Suomea. Suomessa minä olen aamuihminen. Ecuador-Aino on erilainen..Häntä en vielä tunne.
Ecuadorissa minä vihaan aamuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti